The journey of a thousand miles begins with a single step.
Pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella.

2014/06/25

Ennen opiskelijavaihtoa tehtäviä asioita / 留学の前にしておくこと

VAROITUS: Pitkä postaus tiedossa!! 

(Kirjoitan heti perään toisen postauksen, koska nyt on hyvä flow päällä.)

Aiheena on siis paperisota ja muut asiat, jotka on hoidettava ennen vaihtoon lähtöä.
Asiaa ja hommaa on paljon, joten hatunnosto sille, joka jaksaa kaiken vaivan nähdä. Tosin yliopisto on täynnä ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa, joilta kysymällä asiat hoituu sujuvasti ja saa tarvittaessa hyviä vinkkejä.

Yleistä asiaa vaihtoon hakemisesta hyväksymiseen

Haku opiskelijavaihtoon on melko pitkällinen prosessi, joten vaihtokohteisiin ja kaikkeen muuhun kannattaa tutustua/ottaa selvää ajoissa. Esimerkiksi on erilaisia vaihto-ohjelmia, joiden kautta pääsee vaihtoon. 

Itse lähden yliopiston (ja vieläpä tiedekunnan omaan) kahdenväliseen kohteeseen Osakan yliopistoon. 

Haku kahdenvälisiin vaihtokohteisiin alkaa syksyllä ja itse haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella, jonka linkki löytyy yliopiston sivuilta. 
Jyväskylän yliopiston vaihto-opiskelijavalinnat julkistetaan syyslukukauden loppupuolella, jolloin paperisota kiihtyy. JYU:n valitsemat opiskelijat täyttävät vielä kohdeyliopistonsa hakulomakkeen ja hankkivat tarvittavat liitteet annettuun päivämäärään mennessä. Palautusraja on yleensä maaliskuussa.

Niitä voi olla useampi, joten kannattaa lukea ohjeet tarkasti. Omalta kohdalta suosituskirjeiden hankinta tuotti hetkellisen rypyn otsaan.

Kohdeyliopiston tuloksia saadan kevätlukukauden lopulla. Tässä vaiheessa huomataan, että aikaa on kulunut jo lukuvuosi!

Osakan tulokset saatiin 31. toukokuuta sähköpostitse. Lisäksi hyväksymiskirje saapui yliopistolle, josta se minulle ystävällisesti pyynnöstäni postitettiin.

Kun tulokset ovat saapuneet ja tiedät lähteväsi syksyllä kauas pois, alkaa loputtomalta tuntuva sähköpostien, kirjeiden ja puheluiden määrä. Hoidettavaa on paljon, joten suosittelen käytävän heti toimeen.

Ennen lähtöä hoidettavat asiat

Ensimmäisenä vaihtoon lähtijälle tulee mieleen, että pitää hankkia passi, lentoliput ja pakata mukaan parit sukat ja hammasharja. Pitää paikkaansa, mutta siinä on vain murto-osa niistä kaikista asioista, jotka tulee selvittää ja tehdä, ennen kuin astutaan lentokoneeseen istumaan reilun yhdeksän tunnin koettelemusta. 

Asunto: 
JYY:llä voi säilyttää asumisoikeutensa vaihto-opiskelun ajan. JYY:n sivuilla löytyy 'Ilmoitus tilapäisestä muutosta' -lomake*, joka tulee toimittaa asukastoimistolle. Lomakkeen lisänä tarvitaan todistus vaihtoon lähdöstä ja tähän käy kopio hyväksymiskirjeestä. 
Vaihdon ajalta ei tarvitse maksaa vuokraa, mutta lähtijan tulee maksaa vakuus, asunto tulee tyhjentää ja vaihdosta palatessa tarjotaan vastaavaa asuntoa.

*tarkista lomakkeen nimi

Matkarokotteet:
Japaniin ei tarvita erikseen rokotteita. Mutta halusin hoitaa kaikki asiat huolellisesti, joten päätin ottaa myös rokote.fi -sivustolla mainitut rokotteet japanin aivotulehdus ja hepatiitti B (huom. tämä on lääkefirman sivusto, joten mitä enemmän ostat rokotteita sen parempi). 
E-reseptin sain mukavasti työterveyslääkäriltä pelkällä puhelinsoitolla. Joten ei muuta kuin apteekkiin ja sitten piikkiaikaa varaamaan.
Rokotteita hankkiessa kannattaa varata aikaa, rahaa ja kylmälaukku. Kyllä, kylmälaukku. Rokotteet ovat jääkaappitavaraa, joten niitä tulee säilyttää viileässä. Epäonnekseni hain ensimmäisen erän rokotteitani hellekelillä, joten autossa oli todella kuumaa eikä matkassa ollut mitään, missä rokotteet olisivat olleet viileässä. Kiireellä kotiin ja paketit mahdollisimman pian jääkaappiin (onneksi tarpeeksi ajoissa, ettei tarvinnut heittää roskiin. huh!).
Rokotteet eivät ole halvimmasta päästä. Sen sain huomata, kun viimeisen kerran apteekista poistuessani lompakko oli keventynyt reilut 280€ (ja vielä kolmas hepatiittipiikki 50€ paluun jälkeen. Japanin aivotulehdusrokote oli noin 130€).
Aikaa rokotteiden ottoon kannattaa varata, sillä hepatiittirokote on kolmen piikin kuuri, joka otetaan 0,1 ja 6 kuukauden kuluttua. Itselläni myöhästyy viimeinen piikki kolmisen kuukautta, mutta sairaanhoitajalta kysyessäni sen voi vielä silloinkin ottaa (Apteekin täti oli eri mieltä, sillä hänen mukaansa koko sarja tulisi ostaa uudelleen. Melkoinen myyntikikka!). Japanin aivotulehdusrokote on kaksipiikkinen sarja ja se tulee ottaa 0 ja 28 päivän kuluessa.

Matkavakuutus:
Määräaikaisia matkavakuutuksia ei saa kuin korkeintaan 3 kuukaudeksi, joten on hankittava jatkuva vakuutus, jonka voi sitten perua kun palaa. 
Jatkuva matkavakuutus on yleensä muutenkin halvempi vaihtoehto kuin määräaikainen ainakin yli kahden viikon matkoilla. Vakuutuksia on erilaisia ja kannattaakin kilpailuttaa eri firmojen välillä, ellei halua keskittää ja saada sitä kautta etuuksia.
Lisäksi Osakan yliopisto velvoitta ottamaan paikallisen vakuutuspaketin, joka korvaa loukkantumisia, sairastumisia ja omaisuusvahinkoja. Mikäli osasin lukea japanilaisten mielenkiintoisen näköistä taulukkoa oikein, hintaa tulisi reilut  100€.

Valuutan hankinta:
Japanin rahayksikkö on jeni. Tällä hetkellä eurojen kurssi on jeniin nähden hyvä, 1€ on noin 130円. Halvimmalla ulkomaista valuuttaa saa todennäköisimmin (matkaopaskirjojen mukaan) kotimaisista pankeista. Täällä se on myös helppoa. Valuuttaa voidaan ja tuleekin tilata pankkiin etukäteen, sillä useimmilla pankeilla ei ole jenejä valmiina. Valuuttaa voi varata reilusti, sillä Japanissa ei ole ongelmaa varkauksista (tämänkin luin matkaoppaasta.... Luulenpa, että varuillaan on silti hyvä olla.)

Luottokortti:
Japani ei ole kuin Suomi, eikä Suomi ole kuin Japani. Kaikkialla Japanissa ei toimi Visa electron, joten varmuuden vuoksi päätin hankkia opiskelijaluottokortin, jossa siis luottoraja on noin tuhannen euron luokkaa. Olen osuuspankin asiakas, joten vaatimuksena oli 90op ja/tai 20/21 vuoden ikä riippuen tapauksesta.
Pankin ystävällisen henkilökunnan toimesta minulle kerrottiin mitä kätevin linkki Visa -kortteja käyttävälle! 
Täällä näkee ympäri maailmaa, missä Visa -korteilla voidaan nostaa rahaa automaateista tai, kuten Japanissa näyttää olevan, postipankeista.
Muuille maksukorteille luultavasti löytyy vastaava sivusto, kun googlettaa 'atm locator (oma maksukortti)'.

Kansainvälinen opiskelijakortti:
Kansainvälisen opiskelijakortin saa kätevästi Kilroyn sivustoilta. Hintaa kortille tulee noin 15€ ja kortti on voimassa 12kk ostohetkestä. Korttia varten tarvitaan kuva korttiin ja opiskelijatodistus. Todistukseksi käy skannaukset kotimaisesta opiskelijakortista asianmukaisin lukuvuositarroin.

Lentoliput:
Lentolippuja saa jos mistä ja millä hinnalla hyvänsä. Lentolipun hinta riippuu pitkälti välilaskujen määrästä, lentopäivästä ja lentoyhtiöstä. Kannattaa varata lennot mahdollisimman aikaisin ja välttää viikonpäivistä manantaita(?) ja keskiviikkoa (ellei myös perjantaita ja sunnuntaita). Itse päädyin Finnairiin, sillä Finnairilla on suorat lennot Kansain kansainväliselle lentokentälle (mikä alkusointu!!). En ole pahemmin matkustellut, joten päädyin ottamaan mahdollisimman helpon matkustustavan. Finnair myy nuorisolippuja 18-25 -vuotiaille, mutta vertailemalla Finnairin hintoja, päädyin ostamaan economy saver -lipun. Hintaa lennoille tuli meno-paluuna kutakuinkin 820€.

Viisumi:
Japanissa yli kolme kuukautta viipyvä suomalainen tarvitsee viisumin. Ja koska tarkoitukseni on opiskella paikallisessa yliopistossa, tulee minun hakea opiskelijaviisumia. Japanin suurlähetystön sivuilta löytyy ohjeita viisumin hankintaan. Kannattaa suoraan soittaa sinne, koska sähköpostitse en itse ainakaan saanut tiedusteluihini vastauksia vaan soittopyynnön. Viisumin kanssa kuluu pari viikkoa, joten kannattaa lähteä hoitamaan asiaa siten, että viisumi kerkeää saapua ennen lähtöä.

_________________________________________

Tässä kaikki nyt tällä erää. Jos jotain kysymyksiä tulee, koitan vastata parhaani mukaan. Ja jos vielä jotain mainittavaa tulee näihin asioihin liittyen voi kommentoida. Itsekin saatan päivitellä vielä tätä postausta, mikäli näen aiheelliseksi.

Seuraavan kerran aion kirjoittaa lähdön hetkillä olevista fiiliksistä ja muusta mitä lähdön hetkellä tulee mieleen. Nähdään taas silloin!

 - taina

Olkoon tämän kirjoituksen loppuun lisättävät sanat
 lentolippu  flight ticket 航空券(こうくうけん)
 lentokenttä  airport  空港(くうこう)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti